Salaperäinen Ovi

Robert Louis Stevenson


Salaperäinen Ovi Page 08

Kirje.

Vasta saman päivän iltamyöhällä mr Utterson pysähtyi tohtori Jekyllin ovelle, missä hänet heti päästi sisään uskollinen Poole, joka vei hänet keittiön portaiden kautta ulos pienen pihamaan yli -- pihamaa oli ennen vanhaan ollut puutarhana -- siihen rakennukseen, jota tohtori käytti laboratoriona, vaikka se oikeastaan oli ollut tarkotettu leikkaushuoneeksi. Tohtori oli ostanut talon erään kuuluisan kirurgin perillisiltä, ja kun hän itse työskenteli enemmän kemiallisten kuin anatomisten tutkimusten alalla, niin hän oli määrännyt pihamaan perällä olevan rakennuksen toiseen tarkotukseen kuin alkuperäiseen. Tämä oli ensi kerta, kun juristi kävi ystävänsä asunnon tässä osassa; ja hän katseli pimeää, ikkunatonta rakennusta uteliaasti sekä tarkasteli sitä puolelta jos toiseltakin, tuntien jonkinlaista mauttomuuden ja vierauden tunnetta kulkiessaan tuon aikoinaan innostuneiden ylioppilaiden täyttämän, mutta nyt aution ja tyhjän luentosalin ohi. Pöydät olivat kemiallisia työkaluja tulvillaan ja lattiat täynnä pakkauskoreja ja olkia, ja päivänvalo tunkeutui valjuna ja sumuisena himmeän lasikupolin kautta. Salin perältä kohosi muutamia porrasaskeleita ovelle, jota peitti punainen villavaate; ja tämän oven kautta vietiin mr Utterson vihdoin tohtorin työhuoneeseen. Huone oli suuri, sen seinämillä oli lasikaappeja, ja muuten oli se varustettu suurella vaatetuspeilillä ja kirjotuspöydällä. Sen kolmessa ikkunassa, jotka antoivat pihanpuolelle, oli rautaristikot. Tuli paloi pesässä: kamiinin reunuskoristeella paloi lamppu, sillä sumu teki huoneen pimeäksi; ja aivan takkavalkean ääressä istui tohtori Jekyll, kalmankalpeana ja hyvin kärsivän näköisenä. Hän ei noussut vastaanottamaan tulijaa, vaan ojensi hänelle jääkylmän käden ja sanoi hänet tervetulleeksi äänellä, jota tuskin voi tuntea hänen äänekseen.

»Ja nyt -- --» sanoi Utterson, niin pian kuin Poole oli lähtenyt -- »olethan -- -- olethan kuullut mitä viime yönä on tapahtunut?»

Tohtori värisi. »Sanomalehtipojat kirkuivat sitä torilla», vastasi hän. »Kuulin huudot ruokasaliin asti.»

»Yksi sana vain», sanoi juristi. »Carew oli ystäväni ja suojattini, mutta niinhän olet sinäkin, ja minä haluan tietää, miten asiat ovat, ennenkuin ryhdyn toimintaan. Ethän vain liene ollut kylliksi mieletön piilottaaksesi tuota konnaa jonnekin?»

»Utterson, minä vannon, niin totta kuin Jumala näkee minut, kaiken pyhän nimessä», huudahti tohtori, »minä vannon, etten enää koskaan tahdo nähdä häntä silmäini edessä. Annan sinulle kunniasanani sen vakuudeksi, että olen katkaissut kaiken yhteyden hänen kanssaan ja karkottanut hänet luotani ainaiseksi. Välimme ovat lopussa. Muuten ei hän minun apuani tarvitsekaan. Sinä -- sinä et tiedä -- et tunne häntä niinkuin minä; hän on varmassa tallessa, täysin varmassa tallessa; huomaa minun sanani -- ei yksikään ihminen tule enää kuulemaan puhuttavan hänestä tässä maailmassa.»

Juristi kuunteli synkän näköisenä. Häntä ei miellyttänyt ystävänsä äärimäisyyteen asti pingotettu, kuumeinen käytöstapa.

»Sinä näytät olevan varma asiastasi», sanoi hän, »ja oman itsesi vuoksi toivon, että olisit oikeassa. Jos asia tulee oikeuteen, saattaisi nimesi tulla sotketuksi juttuun.»

»Minä olen aivan varma asiastani», vastasi tohtori. »Minulla -- minulla on vakuutukseeni syyt, joita en voi ilmaista. Mutta yhdessä suhteessa haluaisin kysyä neuvoa sinulta. Olen -- olen saanut muutaman kirjeen, enkä tiedä, pitääkö minun näyttää se poliisille vai ei. Minä jättäisin sen sinulle, Utterson, sillä olen varma, että sinä menettelet oikein ja ymmärtäväisesti; minulla on suuri luottamus sinuun.»

»Pelkäät ehkä sen johtavan hänen kiinnijoutumiseensa?»

»En. Minä en todellakaan välitä, miten käy Hyden tästä lähtien. Olen riistäytynyt kokonaan irti hänestä. Minä vain ajattelen omaa asemaani, joka saattaisi kärsiä tästä rumasta jutusta.»

Utterson mietti jonkun aikaa. Häntä kummastutti ystävänsä itsekkyys, mutta samalla kertaa hän tunsi suurta helpotusta. »No niin», virkkoi hän vihdoin. »Anna minun katsoa kirjettä.»

Kirje oli kirjotettu omituisella pystysuoralla käsialalla ja sen oli allekirjottanut »Edward Hyde». Se ilmotti hyvin lyhyesti, että kirjeenkirjottajan hyväntekijän, t:ri Jekyllin, jonka jalomielisyyden hän oli palkinnut kiittämättömyydellä, ei tarvinnut olla huolissaan hänen turvallisuutensa vuoksi, hän kun oli keksinyt varmoja pakenemiskeinoja. Juristia miellytti kirje koko lailla. Sehän esitti tohtorin suhteen kadonneeseen rikoksentekijään paremmassa valossa kuin hän oli nähnyt sen tähän asti, ja hän melkein pahotteli niitä epäilyjä, joita hänellä oli ollut.

»Onko sinulla kuori tallella?» kysyi hän.

»Ei, poltin sen ennenkuin ajattelin mitä tein», vastasi tohtori. »Mutta siinä ei ollut postimerkkiä; sen toi minulle lähetti.»

»Otanko kirjeen mukaani?» kysyi Utterson. »Minun on nukuttava tämän asian päälle.»

»Kuten tahdot -- minä jätän asian kokonaan sinun hoteihisi», oli vastaus. »Olen jo kokonaan kadottanut oman luottamukseni.»

»No niin, minä ajattelen asiaa», sanoi juristi. »Vain yksi sana jäähyväisiksi. Hyde se tietysti saneli testamenttiisi tuon lauseen katoamisestasi?»

Tohtori kalpeni yhä enemmän ja näytti hetken ajan olevan pyörtymäisillään. Hän puri huuliansa ja nyökäytti päätään.

»Saatanpa uskoa sen», sanoi Utterson. »Hänen tarkotuksenaan oli murhata sinut. Saat onnitella itseäsi, että olet päässyt hänestä.»

»Minä saan onnitella itseäni enemmästäkin kuin siitä», huokasi tohtori hyvin totisena. »Olen saanut opetuksen -- hyvä Jumala, millaisen opetuksen, Utterson!» -- ja hän kätki hetken ajaksi kasvonsa käsiin.

Mennessään pysähtyi Utterson vaihtamaan pari sanaa Poolen kanssa.

»Tuota», sanoi hän pikimmältään, »toihan eräs lähetti tänään kirjeen tohtorille. Minkä näköinen hän oli?»

Mutta Poole vakuutti, ettei mitään muuta kirjettä tullut sinä päivänä kuin se mikä oli postissa -- »ja sekin sisälsi vain pelkkiä kiertokirjeitä», lisäsi hän.

Tämä ilmotus täytti poistuvan vieraan uudella pettymyksellä. Kirje oli siis ilmeisesti tuotu sisään laboratorion ovesta; mahdollisesti oli se myöskin kirjotettu tohtorin työhuoneessa -- ja jos asianlaita todellakin oli tällainen, niin oli juttu kokonaisuudessaan otettava toiselta näkökannalta ja meneteltävä sen suhteen paljoa suuremmalla varovaisuudella.

Käydessään kuuli hän sanomalehtipoikien huutavan käheinä pitkin katuja: »Ylimääräinen numero! -- Kaamea parlamentinjäsenen murha!» Tämä oli ruumispuhe eräälle hänen vanhalle ystävälleen ja suojatilleen; eikä hän voinut vapautua eräänlaisesta aavistuksesta, että myöskin erään toisen hyvä nimi ja maine oli vaarassa tulla raadelluksi ja hukkua panettelun virvatuleen. Joka tapauksessa oli se kiusallinen kysymys, jonka ratkaiseminen oli nyt hänen tehtävänään; ja niin tottunut kuin hän olikin luottamaan etusijassa omaan itseensä, alkoi hän kuitenkin kaivata jotakin toista, jolta voisi kysyä neuvoa. Tätä hän ei kuitenkaan suorastaan saattanut tehdä; mutta mahdollisesti, ajatteli hän, voisi se tapahtua sivuteitä.

Hetkistä myöhemmin hän istui oman takkavalkeansa toisella puolella; toisella istui mr Guest, hänen ensimäinen apulaisensa, ja heidän kummankin välillä, tarkoin lasketun välimatkan päässä tulesta, seisoi pullo harvinaisen vanhaa viiniä, joka oli kauan ollut talletettuna, auringon koskematta, talon syvässä kellarissa.

Salaperäinen Ovi Page 09

Salaperäinen Ovi Index

Robert Louis Stevenson

Free Books in the public domain from the Classic Literature Library ©

Robert Louis Stevenson
Classic Literature Library

All Pages of This Book