Salaperäinen Ovi

Robert Louis Stevenson


Salaperäinen Ovi Page 09

Sumu uinaili yhä leveine siipineen pimenevän kaupungin yllä katulyhtyjen kimallellessa kuin punaiset jalokivet; ja näiden pudonneiden pilvien muodostaman tukehduttavan vaipan läpi kulki suuren yhteiskunnan sykkivä elämä tietään kuin suuren veden pauhinalla. Mutta huone loimusi kirkkaana ja ystävällisenä tulenvalossa. Pullosta olivat kaikki hapot jo kauan sitten haihtuneet; viinin kuninkaallinen väri oli tullut pehmeämmäksi ajan kuluessa, kuten värit tulevat syvemmiksi ja rikkaammiksi vanhoissa maalatuissa ikkunoissa; ja monen hiljaisen, aurinkoisen syyspäivän hehku viinivuoren harjanteilla odotti vain merkinantoa haihduttaakseen Lontoon raskaan sumun painostuksen. Juristi alkoi huomaamattaan avata pulloa. Ei ollut yhtään ihmistä, jolle hänellä olisi ollut vähemmin salaisuuksia kuin mr Guestille; hän itse asiassa epäili, ettei hänellä aina ollut edes niinkään monta kuin itse luuli. Guest oli käynyt useampia kertoja lakiasioissa t:ri Jekyllin talossa; hänen oli täytynyt kuulla puhuttavan Hydestä sekä tämän ja tohtorin väleistä; hän joka tapauksessa luultavasti teki johtopäätöksensä: eikö siis ollut kerta kaikkiaan parasta näyttää hänelle kirje, joka tavallaan selitti arvotusta? -- Sitä suuremmalla syyllä kun Guest oli erityisellä harrastuksella ja taitavuudella kiintynyt käsialojen tutkimiseen ja niin ollen pitäisi tätä askelta esimiehensä taholta aivan luonnollisena ja ystävällisenä. Mr Guest oli sitäpaitsi henkilö, joka mielellään antoi neuvoja. Hän tuskin voisi lukea niin omituista asiakirjaa lausumatta jollakin tavoin arvosteluansa siitä -- ja tämä arvostelu saattoi olla arvokas apu mr Uttersonille hänen nykyisessä vaikeassa asemassaan.

»Se on surullinen juttu, tämä sir Danversin», huomautti hän.

»Niin, sir, hyvin surullinen. Se on herättänyt tavatonta huomiota», vastasi mr Guest. »Murhaaja oli luonnollisesti mielipuoli.»

»Niin, minä haluaisin juuri kuulla teidän ajatuksianne asiasta», vastasi mr Utterson. »Tässä on minulla eräs paperi -- eräs kirje häneltä; se on kokonaan meidän keskinen, ymmärrättehän, sillä minä en totta tosiaan oikein tiedä, mitä minun on tehtävä -- se on ruma juttu, kääntäköönpä sen miten puolin hyvänsä. Tuossa on joka tapauksessa paperi -- se on jotakin juuri teille -- murhaajan omakätisesti kirjottama.»

Guestin silmät saivat eloa, ja hän istui heti intohimoisesti tutkimaan kirjettä.

»Ei, sir --» sanoi hän vihdoin. »Hullu hän ei ole. Mutta sepä vasta on kummallista käsialaa.»

»Kirjeen kirjottaja oli myöskin, sen mukaan kuin olen saanut kuulla, mitä kummallisin ihminen», lisäsi juristi.

Samassa toi palvelija sisään kirjeen.

»Anteeksi, mutta onko tuo kirje t:ri Jekylliltä?» kysyi mr Guest. »Minä olin tuntevinani hänen käsialansa siinä. Teidän luvallanne, onko se yksityistä laatua?»

»Vain päivälliskutsu. Kuinka niin? -- Tahdotteko nähdä kirjeen?»

»Pikimmältään vain, jos saan luvan.» Notario asetti molemmat paperit vieretysten ja vertaili niitä tarkoin. »Kiitos, sir», sanoi hän sitten, antaen kummankin kirjeen takaisin. »Se on, kuten sanotte, hyvin mieltäkiinnittävä autografi.»

Hetken ajan vallitsi hiljaisuus, jonka kuluessa mr Utterson mietti itsekseen.

»Minkä vuoksi vertailitte niitä, Guest?» kysyi hän äkkiä.

»Hm -- -- niin -- --» vastasi toinen viivytellen, »on olemassa sangen omituista yhtäläisyyttä näissä molemmissa käsialoissa. Ne ovat erinäisissä kohdissa ihan yksi ja sama; erotuksena on vain se, että toinen on pystympää.»

»Sepä merkillistä», virkkoi mr Utterson.

»Niin, sangen merkillistä, kuten sanotte», toisti mr Guest.

»Minä en teidän sijassanne puhuisi mitään tuosta kirjeestä», sanoi päällikkö.

»Niin, sir. Ymmärrän», vastasi toinen.

Mutta niin pian kuin mr Utterson oli jäänyt yksin iltamyöhällä, lukitsi hän Hyden kirjeen asiakirjakaappiinsa, jossa se sitten yhä pysyi.

»Onko se mahdollista!» ajatteli hän. »Ryhtyisikö Henry Jekyll tekemään väärennyksen murhaajan takia!» Ja veri hyytyi hänen suonissaan.

Eräs kummallinen asianhaara.

Aika kului. Tuhannen punnan palkinto luvattiin murhaajan kiinnisaamisesta, sillä sir Danversin kuolemaa pidettiin koko yhteiskunnan vahinkona -- mutta mr Hyde näytti kadonneen niin jäljettömiin, kuin ei häntä koskaan olisi ollut olemassakaan. Urkituksi saatiin jonkun verran hänen entistä elämäänsä; kaikki oli saastaista. Kerrottiin tärisyttäviä juttuja hänen julmuudestaan, mitä raivoisimmasta ja kylmäverisimmästä -- hänen häpeällisistä elämäntavoistaan, hänen kurjista huveistaan, siitä ihmeellisestä seurasta, jota hän oli hakenut, sanoin selittämättömästä vihasta, jonka hän oli sytyttänyt kaikissa, jotka joutuivat hänen kanssaan tekemisiin; mutta hänen nykyisestä olinpaikastaan ei ollut pienintäkään vihiä. Siitä aamusta asti, jolloin hän läksi Sohossa olevasta asunnostaan murhan tapahtumispäivänä, näytti hän kirjaimellisesti olevan pyyhkäisty pois maan päältä; ja sitä mukaa kuin aika meni menojaan, alkoi mr Utterson yhä enemmän ja enemmän tointua ensi säikähdyksestään ja palata entiseen tyyneyteensä. Mr Hyden pako korvasi hänen ajatuksissaan melkein sir Danversin kuoleman. Ja nyt, kun tuo paha henki oli luopunut, näytti uusi elo alkavan myöskin t:ri Jekyllille. Hän katkaisi pitkän itseensäsulkeutuneen elämänsä, lujitti taas suhteensa vanhoihin ystäviin, hänestä tuli jälleen heidän uskollinen mielivieraansa ja hän kestitsi heitä kotonaan. Hyväntekeväisyydestä oli häntä aina kehuttu; nyt alettiin myöskin puhua hänen hurskaudestaan. Hän työskenteli alinomaa, oleskeli paljon raittiissa ilmassa, teki paljon hyvää; hänen katseensakin sai uuden, avoimen ja tyytyväisen ilmeen, hyvän omantunnon näkyväisen merkin. Yli kahden kuukauden ajan vietti tohtori onnellista ja rauhaisaa elämää.

Tammikuun kahdeksantena päivänä oli Utterson muutamien valioystävien kanssa ollut tohtorin päivällisvieraana; Lanyon oli myöskin ollut siellä, ja isännän hyväntahtoinen katse oli ollut luotuna milloin toiseen milloin toiseen, kuten entisaikaan, jolloin nämä kolme olivat erottamattomia ystäviä. Tammikuun kahdentenatoista ja vielä neljäntenäkintoista päivänä huomasi Utterson hämmästyksekseen, että ystävänsä ovi oli suljettuna. -- »Tohtori voi pahoin eikä voi ottaa ketään vastaan», sanoi Poole. Viidentenätoista päivänä teki hän uuden yrityksen, mutta sai taas palata tyhjin toimin. Viimeisten kuukausien aikana oli hän tottunut tapaamaan vanhaa ystäväänsä melkein joka päivä, niin että yksinäisyys alkoi jo käydä painostavaksi. Viidentenä iltana hän pyysi Guestia syömään illallista kanssansa ja kuudentena hän läksi tapaamaan Lanyonia.

Täältä ei häntä tosin poisajettu, mutta jo sisäänastuessaan hämmästyi hän sitä muutosta, joka tohtorin ulkomuodossa oli tapahtunut tällä lyhyellä ajalla. Kuoleman leima oli ilmeisesti painettuna hänen kasvoilleen. Tuo voimakas, verevä mies oli käynyt aivan kelmeäksi; hän oli laihtunut, tukka oli lähtenyt hänen päästänsä, ja hän oli vanhentunut melkoisesti. Mutta tämä kaikki ei kuitenkaan tehnyt sitä vaikutusta Uttersoniin kuin se eräänlainen hyinen kauhu, joka ilmeni hänen ystävänsä silmissä ja koko olemuksessa. Hän näytti kärsineen jonkun ennenkuulumattoman pelon koetuksen, josta ei ollut vielä voinut toipua.

Salaperäinen Ovi Page 10

Salaperäinen Ovi Index

Robert Louis Stevenson

Free Books in the public domain from the Classic Literature Library ©

Robert Louis Stevenson
Classic Literature Library

All Pages of This Book