Salaperäinen Ovi

Robert Louis Stevenson


Salaperäinen Ovi Page 14

Neljä iskua seurasi toinen toistaan, mutta puu oli lujaa ja työ hyvää, niin että vasta viidennellä lyönnillä lukko särkyi ja murtunut puuosa kaatui sisäänpäin matolle.

Aikaansaamansa metelin ja sitä seuranneen syvän, hiljaisuuden säikäyttäminä vetäytyivät piirittäjät vähän syrjään ja tirkistelivät huoneeseen. Siinä oli huone heidän silmäinsä edessä rauhallisessa lampunvalossa; takkavalkea hehkui ja ratisi iloisesti pesässä, teekeittiö hyrisi vienoa lauluansa, pari laatikkoa oli avoinna, kirjoituspöydällä olivat paperit kauniissa järjestyksessä, ja aivan tulipesän vieressä oli sirosti katettu pöytä teekalustoineen. Jos ei lasikaappia ja kemiallisia työkaluja olisi ollut, niin olisi huonetta voitu sanoa jokapäiväisimmäksi ja rauhallisimmaksi huoneeksi, mitä sinä yönä voitiin Lontoosta löytää.

Keskellä lattiaa makasi kiemurassa vielä suonenvedontapaisesti nytkähtelevä ihmisen ruumis. He lähestyivät varpaisillaan, käänsivät sen selälleen ja näkivät Edward Hyden kasvot.

Hän oli puettuna vaatteisiin, jotka näyttivät liian väljiltä hänelle; puku näytti alunpitäen olevan aiottu tohtorin kokoiselle henkilölle. Kasvojen lihakset osottivat vielä heikkoa elonmerkkiä, mutta henki oli oikeastaan jo paennut; ja pullosta, jota hän puristi kädessään, ja tuosta väkevästä karvasmantelin hajusta, joka täytti ilman, ymmärsi Utterson, että hänen edessään oleva ruumis oli itsemurhaajan ruumis.

»Tulimme liian myöhään», sanoi hän ankarasti. »Myöhästyimme sekä rankaisemasta että pelastamasta. Hyde on kaikkitietävän tuomarin edessä. Meillä ei ole muuta tehtävää kuin etsiä isäntäsi maallisia jäännöksiä.»

Verrattomasti suurimman osan rakennuksesta otti luentosali, joka täytti melkein koko alakerroksen ja johon valo tuli ylhäältä. Työhuone täytti yläkerroksen toisen päädyn, ja siitä oli näköala pihalle. Luentosalista johti käytävä takakadulle vievälle ovelle, ja tämä käytävä oli portaiden kautta yhteydessä työhuoneen kanssa. Sitäpaitsi oli talossa pimeitä komeroita ja suuri kellari. Kaikki tutkittiin perinpohjin. Komerot ja konttorit tarvitsivat vain yhden ainoan silmäyksen, sillä ne kaikki olivat tyhjinä ja näyttivät, siitä pölystä päättäen, joka niiden ovista putosi, kun ne avattiin, olleen sellaisina pitkät ajat. Kellari oli täynnä vanhaa romua, suurimmaksi osaksi tohtorin edeltäjän perua, mutta kun he avasivat oven, tulivat he heti vakuutetuiksi tutkimuksen tarpeettomuudesta, sillä alas putosi paksu vanha hämähäkinverkkokuontalo, joka oli vuosikausia ollut sisäänkäytävän sinettinä. Ei missään näkynyt Henry Jekyllin jälkeäkään, ei elävän eikä kuolleen.

Poole kopisteli käytävän kivisiä lattialevyjä. »Hän on saattanut haudata hänet tänne», sanoi hän, kuunnellen kumahtelevaa ääntä.

»Hän on voinut paeta», virkkoi Utterson, mennen tutkimaan takakadulle vievää ovea. Se oli lukossa; ja sen vierestä kivilattialta löysivät he ruosteisen avaimen.

»Tämä ei näytä käytetyltä», huomautti juristi.

»Käytetyltä?» vastasi palvelija. »Ettekö näe, sir, että se on rikkimurrettu? -- Näyttää melkein siltä, että joku on polkenut sitä.»

»Niinpä niin, totta tosiaan», sanoi Utterson. »Ja murrospaikat ovat myöskin ruosteiset.»

Molemmat miehet katsoivat hämmästyneinä toisiinsa.

»Tämä menee yli minun ymmärrykseni», sanoi juristi. »Mennään takaisin työhuoneeseen.»

He kulkivat hiljaa portaita ylös ja alkoivat, luoden tuontuostakin pelokkaan syrjäkatseen ruumiiseen, tarkasti tutkia työhuoneen sisältöä. Eräällä pöydällä näkyi jälkiä siitä, että siinä oli toimitettu jotakin kemiallista koetta. Jotakin valkoista suolaa oli eri paikoissa pöydällä olevilla lautasilla, ja kaikki näytti olevan valmiina jotakin koetta varten, jonka suorittamisessa miesparka oli tullut keskeytetyksi.

»Juuri tuota jauhetta minun alituiseen täytyi juosta hakemassa», sanoi Poole. Hänen puhuessaan alkoi teekeittiö kiehua pihistä kimeällä äänellä.

Tämä vei heidät kummatkin uunin luo, mihin oli siirretty hauska nojatuoli ja missä teetarpeet olivat valmiina -- sokerikin oli jo kupissa. Eräällä viereisellä hyllyllä oli muutamia kirjoja; yksi kirja oli avattuna teekupin vieressä. Utterson vilkaisi sitä ja huomasi hämmästyksekseen sen olevan erään uskonnollisen teoksen, johon Jekyll oli aina ollut hyvin mieltynyt, reunat ahdettuina täyteen liikuttavia muistiinpanoja, jotka käsialasta päättäen saattoivat olla vain tohtorin itsensä kirjottamia.

Sen jälkeen tulivat he miehenkorkuisen peilin luo, johon katsominen heissä väkisinkin synnytti kammoa. Mutta se oli käännetty niin, että se näytti heille vain punaisen tulenvalon katosta, liekkien moninkertaiset varjokuvat lasikaapin ruuduista sekä heidän omat kalpeat ja pelästyneet kasvonsa, jotka kumartuivat katsomaan niitä.

»Tämä peili se on nähnyt monta outoa asiaa, sir», lausui Poole kuiskaamalla.

»Ja tuskinpa sittenkään mitään, joka olisi sitä itseään oudompi», vastasi juristi samassa äänilajissa. »Sillä mitä teki Jekyll» -- häntä puistatti ja hän vaikeni mainitessaan ystävän nimen, mutta tointui pian tästä heikkoudesta -- »mitä varten se oikeastaan oli Jekyllillä täällä?» jatkoi hän.

»Niin, sanokaas muuta!» virkahti Poole.

Sitten he lähtivät tutkimaan kirjotuspöytää. Hyvin järjestettyjen paperien päällimäisenä oli siinä suuri sinetillä varustettu, mr Uttersonille osotettu kirjekuori. Juristi avasi sen ja siitä putosi useampia erilaisia papereita maahan. Näistä ensimäisen huomattiin olevan testamentin, jonka sanamuoto oli aivan sama kuin sen, jonka hän kuusi kuukautta sitten oli antanut takaisin tohtorille. Mutta Edward Hyden nimen sijasta luki juristi siinä nyt, sanomattomaksi hämmästyksekseen, nimen Gabriel John Utterson.

Hän katsoi Pooleen, sitten paperiin ja vihdoin kuolleeseen pahantekijään, joka makasi suorana matolla.

»Pääni menee pyörälle», sanoi hän. »Hän on ollut sisäänsulkeutuneena useampia päiviä; hänellä ei ollut mitään syytä pitää minusta; hänen on täytynyt olla raivosta mielettömänä sen vuoksi, että joutui perinnöttömäksi -- ja sittenkään ei hän ole hävittänyt tätä testamenttia!»

Hän otti lattialta seuraavan paperin. Se oli lyhyt kirje, kirjotettu tohtorin tunnetulla käsialalla ja varustettu päivämäärällä.

»Poole!» huudahti hämmästynyt lakimies, »hän on ollut elävänä tässä huoneessa vielä tänä päivänä. Niin lyhyessä ajassa ei häntä ole voitu piilottaa -- hänen täytyy elää vielä, hänen on täytynyt paeta. Mutta minkä vuoksi hän olisi paennut -- ja minne? -- Ja jos niin on, niin miten voimme antaa ilmi tämän itsemurhan? -- -- -- Meidän on oltava hyvin varovaisia. Minä pelkään, minä pelkään, että me muuten tulemme kietoneeksi isäntäparkasi hyvin vaikeaan ja ikävään juttuun.»

»Miksi ette lue mitä tuossa paperissa on kirjotettuna, sir», kysyi Poole.

»Minua pelottaa lukea sitä», vastasi juristi puolikovaa ja hyvin totisena. »Suokoon Jumala, ettei siihen olisi syytä!»

Sitten hän asetti paperin likemmä kynttilää ja luki seuraavaa:

»Rakas Utterson -- kun tämä joutuu käsiisi, olen minä kadonnut, asianhaarojen pakosta, joita en ole ollut tarpeeksi tarkkanäköinen odottamaan. Mutta tuntoni ja kaikki asianhaarat nykyisessä kuvaamattomassa tilassani viittaavat minulle, että lopun täytyy olla lähellä.

Salaperäinen Ovi Page 15

Salaperäinen Ovi Index

Robert Louis Stevenson

Free Books in the public domain from the Classic Literature Library ©

Robert Louis Stevenson
Classic Literature Library

All Pages of This Book