Mutta hänen rakkautensa elämään on hämmästyttävä -- niin, menenpä vielä pitemmällekin: minä, joka värisen jo ajatellessanikin häntä, minä tunnen osanoton liikutusta, kun ajattelen, miten kärsivällinen tämä rakkaus on ja miten hän vapisee minun valtani edessä tehdä itsemurhalla hänenkin olemassaolonsa tyhjäksi.
Ei maksa vaivaa pitkittää tätä kuvausta, ja minun aikani on pelottavan lyhyt. Ei yksikään kuolevainen ole milloinkaan kärsinyt sellaisia tuskia, siinä on kylliksi. Mutta niihinkin on aika ja tottumus tuonut -- en sano lievennystä, mutta jonkinlaista sielun tunteettomuutta, jonkinlaista epätoivoista alistuvaisuutta; ja rangaistukseni olisi saattanut kestää vuosikausia jollei minulle olisi tapahtunut viimeistä onnettomuutta, joka on minut ainaiseksi erottanut omasta ruumiistani ja omasta persoonallisuudestani.
Välttämätön suolavarastoni, jota ei ole vuosikausiin uusittu -- ei sitten ensimäisen kokeeni -- alkoi loppua. Minä lähetin noutamaan uuden varaston ja sekotin juoman. Se kiehui tavalliseen tapaan; sitten seurasi ensimäinen värinvaihdos -- toista ei tullut lainkaan. Tyhjensin maljan, mutta ilman mitään vaikutusta. Poolelta saat kuulla, miten annoin hakea koko Lontoon läpi. Kaikki oli turhaa; ja nyt olen tullut siihen johtopäätökseen, että tuo ensiksi saamani suola oli epäpuhdasta ja että juuri tuo tuntematon lisäke antoi sekotukselle sen salaperäisen voiman.
-- Viikko on kulunut siitä, ja minä lopetan tunnustukseni vanhan suolan viimeisen annoksen vaikutuksen kestäessä. Jollei ihmettä tapahdu, on tämä siis viimeinen kerta, kun Henry Jekyll voi ajatella omia ajatuksiaan taikka peilissä nähdä omia kasvojaan, jotka jo ovat niin surullisesti muuttuneet. Enkä liioin saa viivytellä kauan tämän kirjotukseni lopettamisessa; sillä jos se on tähän asti säilynyt häviämättä, niin on se luettava vain hyvin varovaisten ja erinäisten onnellisten asianhaarojen yhteiseksi ansioksi. Jos muuttumisen synnytystuskat kouristaisivat minua kirjottaessani, niin tulisi Hyde epäilemättä repimään sen palasiksi; mutta jos on ennättänyt jokin aika kulua siitä, kun olen sen pannut valmiina pois käsistäni, niin säästänee hänen merkillinen itsekkyytensä ja varovainen viekkautensa sen hänen apinamaiselta ilkeydeltään.
Se tuomio, joka lepää meidän kummankin päällä, se rangaistus, joka hitaasti mutta varmasti laskeutuu meidän ylitsemme, on itse asiassa jo muuttanut ja masentanut hänet. Puolen tunnin kuluttua pukeudun jälleen ja ainaiseksi tähän hirvittävään persoonallisuuteen. Minä tiedän sitten istuvani väristen ja itkien nojatuolissani taikka jokaisen hermon ollessa äärimmilleen pingotettuna vaeltavani yhtämittaa edestakaisin tässä huoneessa (viimeinen suojapaikkani maan päällä) -- kuunnellen jokaista pahaenteistä ääntä. Tuleeko Hyde kuolemaan mestauslavalla? -- Taikka voikohan hän saada kylliksi rohkeutta mennä viimeisessä hetkessä itse oikeutta vastaan? -- Jumala yksinään sen tietää. Minusta se on yhdentekevää. Tämä on minun todellinen kuolinhetkeni -- mitä sitten seuraa, se ei kuulu minulle, vaan eräälle toiselle. Tällä hetkellä, pannessani pois kynäni ja ryhtyessäni sulkemaan tämän tunnustukseni sinetillä -- tällä hetkellä loppuu onnettoman Henry Jekyllin elämä.